27.4.2011

Shetlanninponi Hottis


Shetlanninponi Hottis

Tähän kaveriin täytyy tutustua lähemmin...


Hottis ja Muske

Muske ja Hottis

Pääsiäisen viettoomme kuului mm. mukavan päivän vietto herkullisen ruuan ja metsälenkin kera ystävän luona Läyliäisissä. Perheessä on on kahden pienen pojan lisäksi kaksi koiraa (erittäin ystävälliset karjalankarhukoira Banda ja kultainennoutaja Linda), kaksi hevosta ja aivan ihastuttava, minullekin uusi tuttavuus shetlanninponi, nimeltään Hottis. Muske viihtyi silminnähden suurella tilalla maalaismiljöössä ihmisten ja eläimien ympäröimänä ja niiden kanssa, liekö tämä geeneissä? Stabyjen historian mukaan rotu on ennen kaikea metsästyskoira, mutta sitä on pidetty Hollannissa myös kautta aikojen maatilojen vahtikoirana. Erikoisesti uusi eläintuttavuus Hottis kiinnosti Muskea ja tietysti minuakin, ja saipa perheen reilun vuoden ikäinen poikakin silloin tällöin kunnon kasvopesun Muskelta. Onneksi perheen lapset ovat eläimiin tottuneet. Ottaisin itselleni heti pari tuollaista ihanaa shetlanninponia, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Käväisin jo Suomen Shetlanninponiyhdistyksen sivuillakin katsomassa lisätietoa tästä hevosrodusta, jolla sallitaan mikä tahansa hevosille tunnettu väri, paitsi pilkullisuus. Noin 2-3 vuoden iässä niiden korkeus ei saa olla yli 104 cm, ja yli 4-vuotias tai vanhempi shettis ei saa olla yli 107 korkea. Hottis on omistajansa mukaan hyvin viisas poni, joka kylmänrauhallisesti mutusteli ruohoa Musken tehdessä siihen tuttavuutta.

Kotona remontti jatkuu, ja on nyt laajentunut pesuhuoneeseenkin. Huomenna pitäisi putkimiehen tulla kylään. Tämän viikon vietän virallisestikin lomaa kirjaimellisesti kotona ja pihalla, sillä auto on muutaman päivän huollossa. Samalla siihen vaihdetaan toinen takaovi tuon jokin aika sitten sattuneen "aaveauton" törmäyksen vuoksi. No, tuleepa ainakin tehtyä koti- ja pihatöitä, koska täältä ei juuri mihinkään ilman autoa pääse. Onneksi sää on ollut mitä mahtavin, koirien kanssa on kiva lenkkeillä ja pyykit kuivuvat hyvin ulkona:))

On the pictures Muske and her new friend, lovely Shetland pony named Hottis.

24.4.2011

Bennon kevätkuulumisia


Frisian Gem Bastens Benno "Benno"

Benno

Benno


Benno ja Tico


Benno ja Tico


Jo Kiirastorstaina sain Marjaanalta kerrassaan upeita, keväisiä kuvia vauhdikkaasta Bennosta ja kaveristaan Ticosta, mutta vasta tänään sain pienennettyä kuvat tänne blogiin sopivimmiksi. Benno näyttää pysyvän edelleen tyylilleen uskollisena; vauhtia näyttää Benno-pojalla riittävän ja nauravan kooikerin mainekin on säilynyt:)) Bennolle on kasvanut myös upea turkki, taitaa olla isän peruja, kuten tuo iloisuuskin. Kerrassaan hienoja kuvia Bennosta liikkeessä, itse en koskaan ole onnistunut saamaan omista koiristani tällaisia kuvia, vaikka järjestelmäkamera on minullakin. Siispä taidon puutetta, kuten ennenkin on todettu. Pääsiäinen on sujunut rauhallisissa merkeissä kyläillen, ulkoillen ja nauttien ihanasta kevätsäästä! Taisi tänään olla näillä kulmilla lämpöasteita reilut +20. Meillä on Pääsiäinen hyödynnetty myös keittiöremonttia tehdessä, kuinkas muuten!? Eli keittiö on siirretty toistaiseksi kodinhoitohuoneeseen..., ja pääsiäisruoka on valmistunut mikrossa (=mikroaterioita). Vappuna pitäisi olla valmista. Musken kanssa olimme eilen ystävän luona kyläilemässä. Tästä reissusta ja Musken uudesta, ihastuttavasta tuttavuudesta "Hottiksesta" juttua myöhemmin.

20.4.2011

Aurinkoista Pääsiäisen aikaa!




Muske and Antje





Easter fun on the Farm of Vaarantila


Except horses, there are dogs, cats, rabbits, goats and the sheep on the Farm, situated near to our place in Läyliäinen.

17.4.2011

Kesä tulossa - Summer is coming?

Lady Muske in the sunshine Antje has got a bit coat again!

Ihana, lämmin kevätpäivä, eikä lumestakaan ole kohta enää tietoakaan! Kevääseen ja Pääsiäisen lähestymiseen on kuulunut tietenkin auton pesua ja huoltoa, renkaiden vaihtoa ja tänä vuonna tietenkin äänestäminen. Teimme lenkin koirien kanssa Läyliäisten koululle, ja illalla sitten nähdään miten "maa makaa". Aamulla aikaisin olin Musken ja Antjen kanssa pitkällä metsälenkillä. Ja voi sitä riemua, kun koirat pääsivät pitkästä aikaa oikein kunnolla taas juoksemaan, hajuja haistelemaan ja sammalta repimään! Muskea oli hauska katsoa, kun se tajusi, että ei enää tarvitsekaan hitaasti edetä syvässä lumessa! Tästä oli seurauksena se, että se lähti pari kertaa jäljen perään ollen poissa näkyvistä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Mutta onneksi oli pilli mukana, joten aikansa jäljestettyään tyttö palasi hienosti korvat hulmuten takaisin. Antje "korkkasi kevään" jo pari päivää sitten, jolloin pieni metsähiiri tuli valitettavasti tiensä päähän. Luonto on julmaa tässäkin tapauksessa, mutta Antje toteutti vain rodulle tyypillisiä keskiaikaisia vaistojaan. Antjen juoksut ovat lopuillaan - onneksi- sillä tällä kertaa pikku rouva oli erittäin innostunut solmimaan suhteita kaikkien mahdollisten urosten kanssa, jotka se kohtasi! Viikon sisällä olen huomannut, että Antje taitaa saada sittenkin turkkinsa takaisin pentujen jälkeen. Ehdin jo jossain vaiheessa huolestua. Nyt turkkiin on kuitenkin ilmestynyt sinne tänne paksuja karvatuppoja, eli turkki näyttää uusiutuvan kaulasta alkaen vaiheittan. Katsotaan nyt ehtiikö turkki uusiutua kokonaan ennen sen taas katoavan muutaman kuukauden kuluttua juoksuista. Tässä yhteydessä täytynee kiittää kaikkia, jotka ovat viime aikoina meiltä pentua kysyneet. Siksi kerrottakoon vielä, että Muskea ei astuteta tänä vuonna, vaan suunnitelmissa on staby-pentue ensi vuoden puolella näihin aikoihin. Annamme vielä Musken kasvaa ja kehittyä, täyttäähän tyttö vasta kaksi vuotta kesäkuun lopulla. Sen sijaan Antjelle on toiveissa pentue loppuvuodesta. Ensimmäiset äänestyksen ennakkotulokset taisivat jo tulla..., nyt alkoi oikeasti pelottaa (!?), pitääkö tässä kohta alkaa suunnittelemaan muuttoa vaikkapa Musken ja Antjen kotimaahan:))



Summer is coming to Finland - at least! It means car wash and service including changing tires - no anti-skid tires in Finland anymore! Today it´s also very interesting and excaiting day in Finland because of parliamentary election. In the evening we´ll see how Finland is going on next four years...? Most of all Muske and Antje have enjoyed very much running, tracking (Muske loves it!!!) and borrowing holes in the forest. It was so nice to see their big joy after hard winter with lots of snow! Some days ago Antje catched the first wood mouse of Spring. During last months/weeks many people have asked puppies from us. So I have to tell to everybody that we are planning first staby litter on the begin of 2012. Muske still is very young Lady. Next kooiker litter is planed on the end of 2011.

9.4.2011

Liisan päivä

Etta (Frisian Gem Bastens Beatrix) Etta ROP- ja BIS3 -pentu Retu Terra
Tänään oli todellakin Liisan päivä, sillä Etta (5 kk) nappasi ensimmäisessä pentunäyttelyssään Showlink Areenalla Lohjalla tuloksen ROP- ja BIS3 pentu. Minulle oli yllätys, että tässä Spanieliliiton erikoisnäyttelyssä valittiin myös BIS-pentu, mutta mukava yllätyshän se oli:)) Pentueen toinen isoisä ja Antjen isä Kelmi (Milfeddyg Innemend Elaika) tuli hyvää vauhtia perässä tuloksella ROP ja BIS4! Kaksinkertaiset onnittelut Liisalle! Myös Terra ja Retu saivat erittäin lupaavat arvostelut, vaikka pokaalit jäivät vielä odottamaankin. Haasteeksi nuorille herroille muodostui luultavasti pöytäkokemus, jonka kanssa täytyy vielä tulla sinuiksi. Koska itse olin tällä kertaa vain katsojan roolissa, saatoin keskittyä rauhassa seuraamaan pentujen ensitassuttelua areenalla. Antjen lapsukaiset esiintyivät hienosti niin kehässä kuin sen laidallakin, ja oli tosi mukava seurata näiden vilkkaiden ja iloisten pentujen touhua kehän laidalla ja yhteistyötä omistajiensa kanssa kehässä. Kaunis, aurinkoinen päivä mukavassa matka- ja näyttelyseurassa kruunasi tämän viikonlopun!



Kokonaisuudessaan viikon kruunasi huikea musiikkiteatterielämys Helsingissä pari päivää sitten(UIT Hakaniemen Musiikkiteatteri). Erinomaista osaamista esiintyjiltä ja kaikilta ammattiryhmiltä! Ilon kautta (joka on myös esityksen nimi) käsiteltiin osin vakaviakin, ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja purevasti, mutta kuitenkin hienotunteisella huumorilla ja riman alitusta välttäen. Esiintyjät pystyivät hienosti ottamaan yleisönsä ja päinvastoin, tunnelma oli välitön, hauska ja rento. Pienen teatterin kodikas ilmapiiri pikku baareineen oli omiaan lisäämään hyvän olon kokemusta, jonka tämä reilun puolentoista tunnin pituinen esitys jätti jälkeensä. Suosittelen! Ei niin hyvää, jotta ei jotain huonoakin olisi tähän viikkoon mahtunut. Torstaina laitoin autoni normaalisti parkkiin toisen auton viereen pistäytyessäni postissa. Sitten nopeasti postista takaisin autoon vesisateesta, vilkaisu taakse, peruutus ja...., sen jälkeen matka katkesikin siihen! Päinvastoin kuin voisi kuvitella, en itse törmännyt mihinkään, vaan oman autoni vieressä parkissa ollut auto lähti vyörymään suoraan oman autoni päälle törmäten melko kovalla rytinällä autoni vasempaan kylkeen. Omistaja oli ilmeisesti jättänyt autonsa vapaalle ja/tai unohtanut laittaa käsijarrun päälle, joten tämä "aaveauto" lähti omille teilleen. Juoksin postiin, josta tavoitin auton omistajan. No, asioista sovittiin ilman epäilystäkään ystävällisissä merkeissä (sattuuhan sitä!), mutta harmittaa tietenkin nuo kaksi omenan kokoista klommoa autoni vasemmassa ovessa. Ovi menee varmastikin vaihtoon. Ja eihän tuo hauskaa ole vastapuolellekaan. Koirat olivat tapahtumahetkellä autossa, ja pahimmassa tapauksessa tämä ilman kuljettajaa liikkunut auto olisi voinut aiheuttaa myös ihmisvahinkoja. No, auto on onneksi kuitenkin vain peltiä (tai taitaa olla nykyisin pitkälti muovia), sen voi kuitenkin korjata. Tulipa nyt kuitenkin tämäkin kerrottua, sillä eipä ole ennen moinen tullut eteen:))

4.4.2011

Veljekset kuin ilvekset


Vas.: Lotta (vieressä sheltti Leevi), Paula ja pojat Terra, Retu ja Bruno (+ painikaveri)
Retu (Frisian Gem Bastens Berthus) Retu Bruno (Frisian Gem Bastens Bruno) Bruno Leikkikaverit Bruno ja Leevi


Eilen vietimme jälleen mukavan tunnin Tiltun koirakoulussa Terran, Retun ja Brunon kanssa omistajineen. Pienen alkulämmittelyn jälkeen pojat leikkivät ja riehuivat melkein läkähdyksiin asti toistensa kanssa. Mukana oli myös Terran paras kaveri Leevi (perheen toinen koira) sekä loppuvaiheessa paikalle saapunut toinen Leevi, jonka kanssa etenkin Bruno innostui leikkimään. Kameran kanssa oli jälleen vähän ongelmia, ja jostain syystä mm. Terrasta ottamani kuvat epäonnistuivat (jäivät pimeiksi). Terrasta on onneksi pari viikkoa sitten otettuja vastaavia kuvia blogissa ja muitakin kivoja kuvia Terran omilla sivuilla. Joitakin kuvia onnistuin kuitenkin teknisistä vaikeuksista huolimatta saamaan, vaikka helppoa se ei siltikään ollut - pojilla oli niin kova meno päällä koko ajan! Välillä oli suorastaan vaikeuksia erottaa poikia toisistaan, joten veljeksiltä näyttävät:)) Aika meni aivan liian nopeasti! Harmi, ettei tullut tehtyä varausta kahdeksi tunniksi. Ensi viikolla tapaan Terran ja Retun lisäksi Ettan, jotka lähtevät Lohjan erikoisnäyttelyyn. Retu oli jo lauantaina ensimmäisessä pentunäyttelyssään Lohjalla saaden hienon arvostelun, vaikka ensimmäinen iso haaste taisi hieman pientä Retu-poikaa jännittääkin eikä ihme, onhan ensimmäinen näyttelykokemus pennulle uusi ja haastava. Hieno aloitus Retulta ja Paulalta, tästä on hyvä jatkaa! Todennäköisesti myös Bruno ja Benno tuovat jonain päivänä näyttelykehään iloisen charminsa:)) Harmi, että tapaamiseen eivät pitkämatkalaiset päässeet, mutta toivon mukaan myöhemmin, pentujen vielä kasvaessa, saamme järjestettyä yhteisen pentuetapaamisen.


Viime viikon lopulla sain kätevästi Kennelliiton Omakoira-palvelun kautta suoraan s-postiini Musken lonkka- ja kyynärpääkuvausten tulokset, jotka olivat: lonkat B/C, kyynerpäät 0/0. Tämä oli aika yllättävä tulos, sillä Musken sukutaulussa sekä isän että äidin puolelta on kolme sukupolvea A-lonkkaisia koiria. Kieltämättä tämä oli em. syystä hienoinen pettymys niin minulle itselleni kuin Hollannissakin. Muutama päivä tässä on asiaa pohdittu puolin ja toisin, ja asiaa koskevilla verkkosivuillakin vierailtu. Luettuani eräältä sivulta, että on olemassa "hyvä C" ja "paha C", päätin soittaa Kennelliittoon kysyäkseni tuloksista tarkemmin. Sainkin Kennelliiton eläinlääkäriltä erittäin ystävällistä palvelua ja selkeän kuvauksen Musken tuloksista. Musken tapauksessa ei ole kysymys tuosta "pahemmasta" versiosta tai ylipäätään pahasta ongelmasta, vaan kuvissa näkyi mm. löysyyttä, muuten lonkat olivat siistit ja hyvin sijoittuneet lonkkamaljaan eikä merkkejä esim. nivelrikosta ole. Tarkensin asiaa vielä kysymyällä, onko tässä tapauksessa uusintakuvaus perusteltua. Sain kuulla, että on hyvinkin mahdollista, että tulos koiran vielä kehittyessä muuttuu aiemmasta, eli uusintakuvaus on tässä tapauksessa perusteltua aikaisintaan 6 kuukauden kuluttua. Miksi siis rikoin "pyhän lupaukseni", että etenkin isokokoisempaa rotua ei ehdoin tahdoin kannata viedä kuvattavaksi ainakaan ennen kahta vuotta, jos ei ole aivan pakko? Etenkin, kun mielestäni Muske on kehittynyt hitaasti ja/tai on mielestäni hitaasti kehittyvä rotu, ja on mieleltäänkin vielä "melkein pentu". Monet kuitenkin vievät koiran jo n. 1½-vuotiaana kuvattavaksi ilman ongelmia. Itse aion kuitenkin jatkossa malttaa mieleni, toisin sanoen vien koiran kuvattavaksi vasta n. 2-vuotiaana. Uskoisin, että tässä asiassa on sekä rotu- että yksilökohtaisia eroja. Siispä Muske kuvataan uudestaan syksyllä/loppuvuodesta ja toivotaaan tietenkin noiden tärkeiden kirjaimien kaunistumista, tai ainakin toisen niistä:)) Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautettakoon vielä, että uusintakuvaus ei välttämättä muuta terveystuloksia suuntaan tai toiseen. Koska siihen on kuitenkin mahdollisuus, ei tätä mahdollisuutta mielestäni kannata jättää käyttämättä.