17.12.2009

Joululoma- Christmas Holiday

Joululomani on alkanut vihdoinkin (!) ja otin tänään pitkästä aikaa kameran mukaan suunnistaessani koirien kanssa lenkille. Mittari näytti -20, ja ulkona oli tosiaankin mielettömän kylmä!!! Koirilla oli tietenkin takit päällä, ja päästessään juoksemaan metsässä vapaana, ei niillä tuntunut olevan yhtään kylmä. Tosin kovin pitkään ei tällaisessa pakkasessa voi ulkoilla takeista huolimatta. Muske on niin enenrginen, että tarvitsee vastapainoksi sisätiloissa paljon virikkeitä etenkin, jos ulkoilu jää vähäisemmäksi. Eila Honkasen temppukirjasta vinkkejä koiran kanssa touhuamiseen sisätiloissa(kin) onkin löytynyt! Itse taisin palelluttaa tänään oikeasti sormeni yrittäessäni kuvata koiria. Rukkasten kanssa kuvaaminen ei oikein onnistunut, eikä onnistunut muutenkaan yllä olevaa kuvaa lukuunottamatta. Kaipa se pitää uskoa, että kylmän kangistamilla sormilla ei tarkkoja kuvia saa, kun ei ole riittävästi valoakaan. Ehkä kuitenkin laitan joitakin tänään ottamiani kuvia galleriaan, täytyypä vielä niitä katsoa, tai sitten otan uusia. Antjen viime viikonlopun menestyksen innoittamana laitoin eilen postiin ilmoittautumisen Turkuun, joten tammikuussa pääsevät sekä Muske että Antje näyttelyyn.
Nowadays it has been very cold in Finland, today even -20º C !! Still, the dogs have enjoyed, playing and running in the forest some time because of their new winter coats:))
In the picture our lovely "Lady Frost", Muske. We are spending Christmas Holiday some weeks, so more pictures later. Muske´s first puppy show will be 10.1., and Antje´s turn is 24.1., again.

15.12.2009

Pohjoismainen Voittajanäyttely- Nordic Winner Show: Antje Finnish Champion!


Tätä kirjoittaessani meidän uusi Suomen MV Antje nukkuu tyytyväisenä olohuoneen parhaalla paikalla takkatulen lömmössä. Koirat tulivat jokin aika sitten iltalenkiltä, ja vaikka Antjella koirakavereineen oli takki päällä, oli Antje nostellut tassujaan siihen malliin, että kotiinpäin oli käännyttävä melko pian. Kesälläkin Antje tykkää loikoilla auringon paahteessa, joten -20 asteen lukemat ovat varmasti aikamoinen sokki pikkuneidille. Sunnuntaina lähdimme Antjen kanssa ajamaan kohti Messukeskusta jo seitsemän aikoihin aamulla välttääksemme ruuhkat. Löysinkin vielä parkkipaikan aivan C-sisäänkäynnin läheisyydestä, eikä sisääntulokaan ollut vielä ruuhkautunut. Tähän asti näytti lupaavalta, sillä Antje asteli iloisesti kehän laidalle. Tavoitteeksi tälle näyttelyreissulle pitkän tauon jälkeen olin asettanut ainoastaan sen, että näkisin Antjen esiintyvän yhtä iloisesti kuin aina ennenkin. Kun sitten kehätoimitsija nosti vaaleanpunaisen nauhan Antjelle laatuluokan merkiksi, olin onnellisempi kuin koskaan. Paras narttu-kisassa Antje oli neljäs, ja sekin tuntui hyvältä. Tässä vaiheessa en enää odottanut mitään, mutta kuinkas kävikään - 1-3 sijalle sijoitetut nartut eivät enää voineet vastaanottaa sertiä, joten serti siirtyi Antjelle tehden samalla Antjesta Suomen Muotovalion! Tässä taitaa olla myös vastaus siihen, miksi näyttelyt ovat kerta toisensa jälkeen niin haastavia: koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu! Tuntui tosi kivalta saada kooikerväeltä kannustusta ja vilpittömiä onnentoivotuksia, josta kiitos kaikille! Päivä oli kaikin puolin onnistunut, ja ennen kooiker-kehän alkamista oli todella mukavaa saada seurata stabyjen esiintymistä samassa kehässä. Lämpimät onnittelut täältä Läyliäisistä kaikille kooiker- ja stabyvoittajille taustajoukkoineen!
Yllä olevan kuvan Antjesta Pohjoismainen Voittaja-näyttelyssä ja paljon muita upeita kuvia molemmista viikonlopun näyttelystä on ottanut Anniina Korjus. Kiitos Anniina, että sain sinulta luvan laittaa tämän erittäin onnistuneen kuvan Antjesta Blogiini!
Helsinki Winner 2009 and Nordic Winner 2009/pictures of kooikers by Anniina Korjus:

13.12.2009

Kuulumisia


Mitään järisyttävän ihmeellistä ei ole viime aikoina tapahtunut. Työkiireitä on ollut, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Kuvien ottaminen on jäänyt todella minimiin, mutta eiköhän tähänkin saada parannusta Joulun jälkeen päivien pidetessä. Huomenna suuntaamme Antjen kanssa Messariin - jännää:)) Tammikuussa on sitten Musken vuoro päästä ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Kuvassa tytöt lopen väsyneenä pitkän lenkin jälkeen, vierekkäin kuten tavallista. Muske ei jaksanut edes liikahtaa, vaikka salama välähteli, vaan nukkui tyytyväisenä pää Antjen takamuksen päällä. Antjelta taas ei jää mitään huomaamatta. En ole koskaan onnistunut ottamaan Antjesta kuvaa silmät kiinni, vaikka nytkin yritin saada mahdollisimman autenttisen kuvan nukkuvista kaveruksista. Mukavaa lähteä huomenna Helsinkiin, varmasti tulee huikea kooiker- ja stabypäivä! Nyt nukkumaan:))