15.5.2011

Kesätoimintaa




Musken elämä ei ole sentään pelkkää "bodybuildingia", kuten viimeksi kerroin, vaan tänään tämä neiti siirtyi jälleen koulunpenkille. Tottelevaisuuskoulutusta järjestetään suureksi ilokseni aivan kotikulmilla Läyliäisissä aina sunnuntaisin 12.6. asti, jossa koulutuksessa siis Musken kanssa aloitimme tänään. Oikein mukava, mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus! Lisäksi Muske aloittaa viikon kuluttua näyttelykoulutuksen, jossa kouluttajana toimii ulkomuototuomari. Kun vielä pistäydymme muutamassa mätsärissä, on näyttelyiden aika. Pakkasessa odottaa myös hirvensorkka noutajaansa, joten siinäpä on kylliksi Muskelle kesäohjelmaa toistaiseksi. Sekä Antjella että Muskella on tällä hetkellä turkki hyvässä kunnossa, joten ainakaan sen suhteen ei tarvitse jättää näyttelyitä enää väliin. Ja mukavaahan kesällä on näyttelyissä käydä. Muske on saanut myös kroppaansa enemmän "aikuisen naisen" piirteitä johtuen varmaan myös siitä, että Musken 3. juoksuja odotellaan parin kuukauden sisällä. Neiti alkaa siis aikuistua vähitellen. Muske näyttää tarvinneen tähän paljon enemmän aikaa kuin esim. kooikerit - oman kokemukseni mukaan. Ensimmäiseksi näyttelyyn lähtee Antje, eli vuorossa on Aura 5.6. Tähän näyttelyyn on tietojeni mukaan ilmoitettu ainakin yksi Antjen pojista, joten tiedossa on jälleen hauska päivä!

8.5.2011

Kuulumisia Äitienpäivänä









Valkovuokot merkitsevät kevättä elleivät peräti kesää ja niistä on tullut ainakin minulle Äitienpäivän symboli. Se, että keväisin on töissä vuoden kiireisintä aikaa ennen oppilaitosten kesälomia, ei pitäisi kuulua kevääseen (ainakaan, jos on näin upea sää!), mutta niin vain on minun työssäni jatkuen tuonne kesäkuun puolelle. Ensi viikolla joudun ajamaan joka päivä Helsinkiin. Se tulee olemaan koettelmus 3-tien aamu- ja iltaruuhkassa tässä helteessä. Lisäksi huomenna pöllähtää pihalle kuorma-autolavallinen sepeliä, joka odottaa levittämistä. Sisäremontti on viittä vaille valmis. Koirille kuuluu pelkkää hyvää, joskaan ei mitään järisyttäviä uutisia ole näköpiirissä. Antje oli viime viikolla rokotettavana Klaukkalan Käpälämäessä. Antje on palautunut hyvin entisiin mittoihinsa pentujen jälkeen, ja turkkikin on kasvanut mukavasti ollen nyt oikein hyvässä kunnossa. Käpälämäessä oli tällä kertaa vastaanotolla jo Helsingin ajoilta tuttu ja yksi pätevämmistä (ellei pätevin!) ja mukavimmista tuntemistani eläinlääkäreistä, Outi Ahlström. Outille tuli tietenkin kerrottua myös Kissmon äkillinen sairastuminen, ja Outilla oli onneksi aikaa (kuten tavallisesti) kuunneella koko stoori. Keskustelun perusteella sain jälleen lisää tietoa liittyen Kissmon sairauteen ja kuolemaan ja itselleni tarvitsemaani tukea asian käsittelemiseksi ja loppuunviemiseksi. Musken rokotuksia aikaistan sen verran, että ensi kerralla voin rokotuttaa sekä rouvan että neidin yhtä aikaa. Muskelle tehdään myös rabiesvasta-ainetesti kesällä rokotusten yhteydessä, onpahan sitten tarvittaessa olemassa.


Antjella ja etenkin Muskella on alkanut oikein tehotreenit mitä tulee "kehonrakennukseen" ankaran ja runsaslumisen talven jälkeen, jolloin koirien liikkuminen oli pääasiassa pahimillaan kävelyä valaistuja teitä pitkin. Eipä pitäisi kesän jälkeen Muskellakaan olla "löysyyttä" ainakaan lihaksissa luiden ympärillä. Treeneihin on kuulunut päivittäin kilometreittäin metsälenkkejä vapaana, ja kohta siihen lisätään säännöllinen uinti. Välillä lenkkeillään näissä Lopen ja Läyliäisen ihanissa maalaismaisemissa, joten eläinteema jatkuu. Nämä uskomattoman viisaat ja ihanat lampaat ovat tuttavuuksia eiliseltä lenkiltämme Antjen ja Musken kanssa. Aluksi lampaat olivat kaukana meistä laitumella. Kun aloin jutella niille, ne lähtivät määkien tulemaan luoksemme johtajansa perässä. Sosiaalisia ja viisaita eläimiä! Luulen, että johtaja on tuo kuvassa oleva vaalea komistus. "Muskenvärinen" lammas oli myös hauska! Antjekin katseli tätä porukkaa niin huuli pyöreänä, ettei muistanut edes haukkua, Muskesta puhumattakaan. Muske olisi rynnännyt aitaukseen, mutta pidin hajurakoa lampaiden vuoksi, jotta eivät pelästyisi. Antjella ja Muskella on muuten tänä kesänä ensimmäistä kertaa Scalibor-punkkipannat koko kesän ajan (paitsi tietenkin uidessa), joista pannoista olen kuullut hyviä kokemuksia. Ja kätevätkin ne ovat eivätkä edes näy turkin seasta! Jos toimivat hyvin, jatkuva liuoksen tiputtelu saa jäädä. Kesään on nyt suunniteltu muutamia näyttelyitä, sitä ennen pari mätsäriä harjoituksen vuoksi. Mätsäreitä järjestetään nykyisin paljon enemmän kuin joitakin vuosia sitten, mikä on tietenkin hieno asia! Hyvää äitienpäivää, koirat mukaan lukien:))