31.5.2010

Drentsen peltopyykoiran pentuja!!!


Drentsen peltopyykoira eli Drentsche Patrijshond, lyhyesti Drent, on myös keskiajoilta peräisin oleva vanha, hollantilainen rotu, muistuttaen käyttäominaisuuksiltaan ehkä enemmän stabya kuin kooikeria. Metsästyskäytön lisäksi "Drent" sopii monenlaiseen muuhunkin harrastukseen. Se on luonteeltaan miellyttävä ja helposti koulutettava. Hiljattain on Ruotsiin syntynyt ihastuttava Drent-pentue (pentueen vanhemmat hollantilaisia), ja kuulin ystävältäni Lisa Manfredssonilta, että ainakin yksi pentu (mahdollisesti kaksi) on vielä vapaana. Tämä on rotu, jonka ottaisin itselleni kooikerin ja stabyn kaveriksi. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista. Olisi kuitenkin mukavaa saada tästä pentueesta pentu Suomeen! Jos kiinnostuit, otathan pikaisesti yhteyttä Lisa Manfredssoniin, Kennel Talmora (englanniksi tai ruotsiksi), hän kertoo mielellään lisää rodusta ja syntyneestä pentueesta. Yllä olevassa kuvassa yksi syntyneistä pennuista. Voit olla halutessasi myös minuun yhteydessä, välitän viestisi Lisalle ja voin toimia tarvittaessa yhteyshenkilönä. Lisan s-posti: lisa@tallmora.se
Lisan sivuilta löytyy lisää tietoa ja kuvia sekä myös linkkejä hollantilaisille Drent-sivuille (kontak & länkar).

26.5.2010

Hellekauden jälkeen



Hellekauden jälkeen ollaan taas siirrytty toiseen äärimmäisyyteen, kuten tavallista, mutta eipä tarvitse Antjenkaan enää riiputtaa kieltään siihen malliin kuin kuvassa:)) Viime viikonloppuna täällä päin Suomea oli kovia ukkosmyrskyjä rankkasateineen ja jopa rakeineen. Kun sunnuntaiaamunakin satoi kaatamalla ja odotettavissa oli edelleen ukkoskuuroja, päätin olla lähtemättä Antjen kanssa Haminaan. Isäntä on edelleen ulkomailla, enkä viitsynyt jättää taloa vartioimatta enkä Muskea ja Kissmoa yksin kotiin värjöttämään etenkin, kun täällä on poikkeuksellisen usein mm. pitkiä sähkökatkoksia. No juu, vähän kyllä harmitti, mutta varmaankin oli paras ratkaisu, sillä sunnuntaina ukkonen rysähteli oikein kunnolla. Kesällä olemme menossa useimpaan näyttelyyn, eikä Tanskan matkakaan enää kaukana ole. Löysimme ihanan hotellin lähempää kuin oletin (vanha, entisöity herraskartano), joka sijaitsee vain 60 km näyttelypaikalta. Matkan vuoksi tuli uusittua myös ajokortti, sillä paperiversio ja n. 20 vuotta sitten otettu kuva ajokortissa ei ehkä olisi ollut oikein uskottava ja riittävä dokumentti ulkomailla:))

Koirien kanssa olemme liikkuneet paljon lähimaisemissa. Täällä on ihania järviä ja metsälampia. Suopursut kukkivat kauniisti, mutta suota pitänee jatkossa vähän enemmän kunnioittaa. Kissmo nimittäin pulahti eräänä päivänä veteen, joka päällisin puolin näytti ihan pelkältä sammaleelta. Onneksi Kissmo suhtautui asiaan tyynen rauhallisesti ja pääsi omin avuin ylös. Ei siis ollut mikään pelottava "kaiken imaiseva" suo, josta jo lapsena varoiteltiin. Muske nauttii vedestä kovasti, vaikka tänään oli tulla takapakkia. Järvellä oli erittäin kova tuuli ja isot aallot löivät rantaan. Muske on tähän asti uinut vain koirauimalassa ja peilityynessä järvessä, joten isoille aalloille piti ensin haukkua ja yrittää ottaa niitä tassuilla "kiinni". Vähän taisi pelottaa pientä koiraa. Lopulta Muske kuitenkin rohkaistui menemään veteen. Järvillä on edelleen poikkeuksellisen paljon siitepölyä. Ensin luulin sitä joksikin leväksi (jopa sinileväksi, vaikka olikin keltaista!), mutta lähikaupan rouva kertoi ilmiön johtuvan siitä, että sekä lehtipuut että kuusipuut kukkivat (kukkivatko puut?) poikkeuksellisesti tänä vuonna yhtäaikaa. Kotisivuille päivitetään lähiaikoina pari uutukaista kuvaa jokaisesta koirastamme. Järvi- ym. kesäkuvia olen lisännyt tänään myös Picasaan. So far, hot and sunny days (+/- 28 C) are over in Finland. Still, there are some new Summer pictures about Muske, Antje and Kissmo at Picasa Web Album. Our websites will be updated soon, as well (sites of Muske, Antje and Kissmo).

15.5.2010

Stabyväki tapasi Suvisaaristossa - Staby Meeting in Suvisaaristo


Photo: Muske is getting to know a wildfowl

Suomen stabyväki kokoontui jälleen sankoin joukoin Espoon Suvisaaristoon. Aamulla sää oli vielä melko kolea, mutta iltapäivällä alkoikin sitten kesä, joka näillä näkymin jatkuu helteisenä vielä jonkin aikaa - ehkäpä koko kesän!? Musken kanssa saimme nauttia mukavasta seurasta, erittäin hyvästä tarjoilusta ja monipuolisesta ohjelmasta. Koirakoilla oli mahdollisuus tutustua mm. näyttelyn, agilityn, noutamisen (niin maasta kuin vedestäkin) ja verijäljen saloihin. Parikymmentä kuvaa laitoin albumiin, ja ne löytyvät täältä. Kuvatekstejä lisäilen (ja mahdollisesti vielä jonkun kuvankin), kunhan ehdin. Työt pitävät kiireisenä vielä pari viikkoa ennen kesäloman alkua.
We spent very nice Stabij Meeting in Suvisaaristo/Espoo, again. This meeting was the first one to Muske. Lots of fun, good service and possibility to explore different types of activities. Just a perfect day! Some more photos here.

9.5.2010

Äitienpäivä


Maria ja Muske
Äitienpäivää vietettiin koleassa säässä, mutta lämpimissä tunnelmissa perhepiirissä. Koirat olivat aivan innoissaan tavatessaan taas pojat ja Marian. Antje yllätti meidät täysin ylitsevuotavalla ystävällisyydellään Mariaa kohtaan; tervetulotoivotuksista ei tahtonut loppua tulla, niin iloinen Antje oli Marian tapaamisesta. Toki muutkin koirat olivat innoissaan, mutta Antje ei tavallisesti näytä tunteitaan näin voimakkaasti. Harmi, että ei ollut jo eteisessä kamera valmiina:)) Parjantaina tipahti postilaatikkoon odotettu kirje Eviralta: Antjen seeruminäyte osoitti hyväksyttävää vasta-ainetasoa. Hotellin (tai motellin) kanssa oli tulla ongelmia, sillä saamani tiedon mukaan Herning lähialueineen on tupaten täynnä. Tämä oli tietenkin odotettavissa, mutta onneksi meille löytyi hotelli 100 km:n päästä näyttelypaikalta. Sehän ei ole matka eikä mikään kesällä ajella, ja voihan olla mukavaakin yöpyä vähän rauhallisemmissa maisemissa.
Ensi viikolla tulee (kai) sitten kesä juuri sopivasti, sillä Helatorstaina on jälleen odotettu staby-tapaaminen Espoon Suvisaaristossa. Viime vuonna siellä oli laskujeni mukaan ainakin 35 stabya, nyt voi olla enemmänkin. Sinne sitten suuntamme Musken kanssa ensi viikolla. Paikka on koirien kannalta napakymppi tällaisiin tilaisuuksiin, sillä iso tontti on kokonaan aidattu rajoittuen mereen. Luvassa siis paljon staby- ym. kuvia lähiaikoina!

2.5.2010

Häijään näyttely - Häijää Show


Tänään lähdin aamulla varhain ajamaan Musken kanssa Mouhijärven Sastamalaan huonosti nukutun yön jälkeen. Yöllä heräsin nimittäin klo 2.30 kauheaan, toden tuntuiseen painajaisuneen. Unessa Muske oli kadonnut, ja etsin sitä hätääntyneenä joka paikasta. Paikka oli sellainen, jossa oli paljon koiria (esim. koiranäyttely). Huusin ja huusin Muskea hädissäni nimeltä, mutta tyttö oli kertakaikkiaan kadonnut olemattomiin. Kun luulin jo löytäneeni Musken, se olikin aina joku toinen koira:(( Kun heräsin tästä kauheasta painajaisunesta, minun oli pakko heti tarkistaa, onko Muske oikeasti kadonut vai ei. Ja siellähän se Muske nukkui tyytyväisenä omalla paikallaan! Pakko tunnustaa, että aamulla kaivoin vanhan, perinnöksi saamani unikirjan vuodelta 1929 esille, uni oli niin "elävä" (*heh-heh*). Kirjan mukaan huoli ja hätä merkitsee menestystä ja onnea, ja mitä huolestuneempi on, sitä enemmän hyvää siitä seuraa. No, uskoo ken haluaa, mutta niinhän siinä kävi, että tänään Muohijärven Sastamalassa Muske sai elämänsä ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä (JUN) ensimmäisen sertinsä ollen myös rotunsa paras! Sää oli kyllä aivan kauhea! Taivaalta satoi myrskyisän tuulen saattelemana vettä, räntää ja rakeita. Järjestysmiesten piti tulla tuomaan jopa tuomarikatokseen lisätukia, jotta se ei olisi lentänyt ilmaan! Muske kävi näyttelypaikalla myös ammattivalokuvaajalla kuvattavana. Kuvat tulevat s-postissa lähiaikoina. Siksi Musken Häijään näyttelystä saama lehmälelu ja pokaalit saavat toistaiseksi juhlistaa tätä loppujen lopuksi hienoa päivää! Onnittelut myös Bägbys Antoniolle omistajineen BOS-sijoituksesta! Today we spent very nice even cold showing day with Muske in Mouhijärvi/Sastamala, about 190 km from our place. The weather was awful; cold and stormy and it was raining water, wet snow and hail by turns! However, Muske´s first official show was lucky. Her placement was EXC/1, BB1, CC and BOB! There was also professional photographer on the showing place, so "winner picture" of Muske will be published later. Until that, the goblets and Muske´s new cow toy from the show place dignify for this successful day:)) The best stabij of opposite sex was Bägbys Antonio (f. Felle Tjebbe Fan Us Hunen Freon, m. Molargårdens Alva). Gongratulations to him, his owner and breeder!