27.12.2010

Pennut muuttaneet uusiin koteihinsa - Puppies with their new owners


Retu (Berthus), Paula and Marko

Teija, Terra (Bouden) and Lotta

Bruno, Mari and Tommi

Benno and Marjaana

Liisa (kennel Milfeddyg) and Etta (Beatrix)
Tätä kirjoittaessa meillä on pentujen lähdettyä aavemaisen hiljaista, vaikka olinkin kerran vielä kuulevinani pentujen ääniä hiljaisessa talossa:)) Kerran havaihduin katsomaan kelloakin; mahtaako olla pentujen ruoka-aika? No, ihmekös tuo, sillä niin intensiivisesti olen viettänyt pentujen kanssa pari kuukautta! Olo on siis hieman haikea, mutta kuitenkin iloinen ja onnellinen, sillä minulla oli mahdollisuus luovuttaa pennut erittäin mukaville ihmisille ja koteihin! Toivon kaikille uusille kooikerin omistajille Paulalle ja Markolle Vantaalle, Lotalle Espooseen, Marille ja Tommille Espooseen, Marjaanalle Köyliöön ja Liisalle Lappeenrantaan perheineen paljon ONNEA UUDEN PERHEENJÄSENEN JOHDOSTA ja kaikkea hyvää jatkossa!
Antje jaksoi huolehtia pennuista ja imettää niitä loppuun asti äärimmäisen hyvin, vaikka pennut jo söivät säännöllisesti kiinteää ravintoa, Antje oli siirtynyt rasvattomampaan kuivamuonaan ja pentujen vieroittaminen aloitettu. Parin viimeisen viikon aikana Antje on myös leikkinyt pentujen kanssa joka ikisenä päivänä - näky on ollut suorastaan hellyyttävä! Etta, Retu ja Bruno matkustivat koteihinsa ennen Joulua, jonka jälkeen Antjen maitobaari oli suorastaan räjähtämäisillään! Terra ja Benno olivat kolmen sisaruksen lähdettyä melkein "tukehtua" maitoon, ja pötkähtivät syötyään "puolitajuttomina" nukkumaan. Maitoa tulee tai tulisi siis edelleen paljon(!), nähtäväksi jää alkaako maidontulo ehtymään itsestään vai täytyykö sille tehdä jotain. Pentujen lähtöön Antje on suhtautunut kuitenkin rauhallisesti ja nukkuu parhaillaan sikeästi Musken ja Kissmon kanssa olohuoneessa. Ilmeisesti se on saanut käytyä "suruprosessin" omalla persoonallisella tavallaan läpi (=jokaista pentua noutamaan tulleelle piti sanoa muutama "kova sana" evästykseksi, vaikka pennut luovuttikin sitten tyynesti) ja on nyt tyytyväinen saatuaan pennut lähetettyä kunnialla maailmalle.
Kotisivuille tulee lähiaikoina virallisempia kuvia pennuista, joskin ns. seisontakuvia oli mahdoton saada onnistumaan; pennut eivät vain pysyneet paikoillaan sekuntiakaan! Alan muokkaamaan kuvia nukuttuani ainakin yhdet pitkät yöunet:)) Mahdollisesti päivitän myös kuva-albumia, mikäli uusia kuvia löytyy riittävästi. Pennut ovat vieneet ainakin viimeisen viikon ajan kaiken huomioni, joten en ole oikein kameran kanssa ehtinyt puuhastella.

Ei kommentteja: