8.12.2010

Pennut 5 viikkoa


Frisian Gem Bastens Bouden


From left: Benno, Bruno, Beatrix, Berthus and Bouden
Aika on mennyt nopeasti pentujen hurjaa kasvuvauhtia seuratessa ja pentujen kanssa seurustellessa. Pikku pallerot eivät enää nukukaan kovin pitkiä aikoja, vaan vaativat toimintaa ja seuraa:)) Parhaimmillaan vielä kahden aikaan yöllä pennut leikkivät kovaäänisesti keskenään, kunnes taas klo 5-6 aamulla ensimmäiset ilmoittavat, että ruokaakin pitäisi saada:)) Pentujen maailmankuvaa on laajennettu päivä päivältä yhä enemmän. Lähes päivittäin pennut ovat ulkoilleet lyhyitä aikoja kerrallaan. Ne ovat saaneet myös liikkua muissa tiloissa ja tutustua perheen muihin koiriin. Olohuoneessa niillä on oma tila, josta ne pääsevät päivittäin yksi kerrallaan tai parittain jonkun syliin "telkkaria katsomaan" ja tutustumaan paikkoihin sekä Muskeen ja Kissmoon. Ennen kaikkea kulunutta paria viikkoa on leimannut lukuisat vierailut. Luonamme on käynyt tulevia pentujen omistajia, sukulaisia, tuttavia ja naapureita lähes päivittäin, joten paljon ovat pennut saaneet kokea erilaisia ihmiskontakteja. Ensi viikonloppuna on luvassa taas kolme mieluista vierailua. Antje on osoittautunut erinomaiseksi äidiksi, joka yhä edelleen hoivaa ja imettää pentujaan hellästi huolehtien, vaikka nämä ovat jo aika isoja jössiköitä terävine hampaineen ja syövät päivä päivältä enemmän ja hyvällä ruokahalulla lihaa, kalaa, kananmunaa, mössöksi liotettuja pentunappuloita viiliin, maustamattomaan jogurttiin, piimään, raejuustoon tmv. sekoitettuna. Pentujen ollessa isoimmissa tiloissa, kuten keittiössä, Antje on innostunut myös leikkimään pentujen kanssa. Toisaalta tämä voimakas hoivaamisvietti on johtanut siihen, että eteisessä Antje on toivottanut vieraat tervetulleiksi aluksi jokseenkin kovaäänisesti, mutta kuitenkin sallien vieraiden tutustua pentuihin pentuhuoneessa. Viime viikonloppuna pennut saivat tuliaisiksi todella mieluisan vempaimen, nimittäin pyäreän tasapainokykyä kehittävän laudan. Pennut ovat nopeasti oppineet miten lauta toimii, ja etenkin Beatrix, kutsumanimeltään Etta, tykkää näyttää pojille miten kunnon kooikertyttö kehittää lihaksia ja koordinaatiokykyä - aivan kuin tietäisi, että hänen oma tuleva omistajansa tämän laudan tänne toi vierailullaan:)) Tästä touhusta pitänee vielä saada otettua kuvia! Muutaman uuden kuvan olen lisännyt Picasaan (3-4 viikkoa), joista kuvista tosin viimeisimmät on otettu pentujen ollessa päivää vaille 5 viikkoa. Kiirettä on siis ollut ja kuvaaminenkin on jäänyt vähemmäksi, mutta yritän joka päivä nauttia näistä ihanista, ohikiitävistä ajoista täysin siemauksin.
Some pictures (puppies 3-4 weeks) here.

2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Ai että kun pennut vaan on niiin ihania <3
Nyt voin olla vähän vaihingoniloinen kun äiti uhohti ottaa kameran mukaan lomalle kun nyt voin ottaa pennuista kuvia kun tulen :DD

Frisian Gem Team kirjoitti...

No sepäs sattui:)) Toivottavasti pennut ovat hyvässä vireystilassa, kun tulet, vaikka silloin tosin kuvaaminen vaatii superherkkyysastetta kameralta ja miksei myös kuvaajaltakin!

t. Aila