Ruotsin matkakertomus ja vähän muutakin

Antje ja "Ruotsin koti"


Antje lähdössä 5 km:n merkitylle metsäreitille


Ruotsissa mustikat olivat vielä parhaimmillaan!

Antje taukopaikalla

Palasimme tänä aamuna Antjen kanssa Ruotsissa, jossa olimme tapaamassa komeaa ja erittäin hyväluonteista kooikerpoikaa, Eltonia (Dizzy Digger´s Elton). Elton on kotoisin Saksasta ja on kennel Moonhavenin omistuksessa. Matka alkoi periaatteesa jo maanantaina vauhdikkaissa merkeissä, jolloin progutestin arvot olivat kivunneet jo yllättävän korkealle siihen nähden, että mikään muu ei viitannut h-hetken lähestymiseen Antjen habituksessa ja käyttäytymisessä. Myöskään ei tarkkanenäinen Kissmo ollut uumoillut vielä mitään mihin olisi pitänut puuttua, enkä itsekään osannut odottaa näin pikaista juoksujen etenemistä. Antjella on aina ollut hyvin pitkä ja "selväpiirteinen" periodi, mutta tällä kertaa näytti olevan toisin, koska menossa oli vasta juoksujen 10 päivä (käytännössä 9. pvä). Edellisellä kerralla tämä maaginen lukema 9. juoksupäivänä näytti 2.1. Muutama tunti maanantaista lähtien menetettiin jo siinä, että progutesti otetaan ko. eläinklinikalla nykyisin iltapäivällä, ja tulokset saadaan n. klo 16 (tämäkin tuli minulle uutena tietona). Finjalta otettiin aikoinaan testi jo heti aamulla klo 8 aikoihin, jolloin tulokset sai kuulla jo puolen päivän tienoilla. Eihän tällä ottamisajankohdalla (ilta- tai aamupäivä) sinänsä ole väliä, mutta meidän tuli saada kiireesti vaihdettua laivamatka mieluiten jo samalle illalle, viimeistään seuraavalle päivälle. Matkatavarat oli pakattu jo valmiiksi, varmuuden vuoksi, joten nopeaan lähtöön olin varautunut. Suureksi yllätyksekseni sekä Viking Line´n että Silja Line´n laivamatkat oli kaikki loppuunmyyty - ei mitään toivoa, vaikka kerroin syyn olevan "force major" ja vastaanottavani vaikka kansipaikan, jos auto saadaan mukaan. Siljalta olisi löytynyt maanantai-illalle yksi C-hytti, mutta ei autopaikkaa, Vikingiltä ei löytynyt yhtään hyttiä eikä autopaikkaa. Yritin anella ja pyytää eikö edes yksi auto mahdu mukaan, mutta ei; säännöt ovat tiukat turvallisuussyistä eikä autoa saataisi edes mahtumaan laivaan. Sain kuitenkin varattua Vikingiltä seuraavaksi aamuksi (tiistai) lähdön autolle ja vapaana olevalla LUX-hytillä. Tiistain aamuvuorosta löytyi myös C-hyttejä (kaikki A- ja B-hytit varattuja), mutta tässä vaiheessa - ja konkurssissa en oikein enää nähnyt itseäni ja Antjea kyyhöttämässä kaksistaan autokannen alapuolella, pimeässä hytissä keskellä päivää, aamuvarheisesta iltaan asti. Ajattelin, että ehkä Antjekin saa paremmin rentouduttua, kun on pitkä matka vielä edessä. Niinpä me sitten lähdimme tiistai-aamuna pimeässä n. klo puoli 5 ajamaan Antjen kanssa kohti Turkua. Laivamatka isossa luksushytissä meni mukavasti kuin hotellissa konsanaan. Pöydällä oli shamppanjapullo ja kaksi lasia odottamassa (ei tosin tullut käytettyä), huoneessa televisio ymv., ja laivan isosta ikkunasta upeat näkymät suoraan merelle. Parasta oli se, että hytti sijaitsi rauhallisessa 9. kerroksessa, josta oli lyhyt matka ulos. Tosin Antje ei taaskaan tehnyt tarpeitaan koko matkan aikana kansilaatikkoon, joten päivällä tapahtuvat matkat saavat meidän osaltamme jäädä. Illalla matkustaminen ei ole koiralle lainkaan yhtä epäinhimillistä, koska periaatteessa koira nukkuu yönsä laivallakin. Illan jo hämärtyessä olimme Tukholmasta, josta matka jatkui Antjen nopean satamaulkoilutuksen jälkeen 400 km autolla pääosin pilkkopimeässä, valtavaa rekka-armeijaa enemmän tai vähemmän ohitettaessa. Matkalla ehdin ihmetellä kaikenlaista, mm. ruotsalaisten suomalaisia huomattavasti kehittyneempää autoilukulttuuria. Moottoritiellä E4 nopeusrajoitus oli pääosin 110 km, ja autoilijat ajoivat jouhevasti keskimäärin 120 km:n vauhtia (paitsi minä, jolla oli olivinaan hyvä syy). Ohitukset tehtiin tyylillä vilkkua käyttäen, jono eteni tasaisesti ja kanssamatkustajat huomioitiin. Ei siis niin kuten Suomessa vaikkapa 3-tiellä esim. välillä Nurmijärvi-Helsinki tai Turun väylällä välillä Espoo-Helsinki (kokemusta molemmista aamuruuhkassa!), jossa ilman 140 km:n tuntivauhtia jää armottomasti muiden jalkoihin, autot pamahtavat äkkiä ilman vilkun vilkkua eteen kovassa vauhdissa, tehdään uskomattoman uhkarohkeita ohituksia, ajetaan ohituskaistalla aivan edellä ajavan puskurissa kiinni em. nopeudella (??) jne. Joten mielestäni tässä maaottelussa Ruotsi vie kirkkaasti voiton kuten todennäköisesti muutkin maat, joissa on pidempi autoilukulttuuri. Välillä tuli mieleen tietenkin sekin, onko tässä kaikessa "koirailussa" mitään järkeä. Yritin ajatella kaikenlaista maan ja taivaan välillä, jotta olisin pysynyt hereillä (aamuherätys oli jo klo 3; pelkäsin myöhästyväni Turun laivalta). Ajaessani muistelin mm. haikeasti aikaa ennen koiraelämää, jolloin kävimme joka kevät Alpeilla laskettelemassa vuodesta toiseen tai teimme mielenkiintoisia kaupunkimatkoja, tapailin useammin ystäviä (muitakin kuin koiraystäviä) ja ehdin harrastaa paljon erinaisiä asioita. No, nuo nyt ovat ajatuksia pimeältä, yksinäiseltä ja pitkältä ajomatkalta:))

Perillä Åsenhögassa meitä odotti erittäin ystävällinen vastaanotto myöhäisestä saapumisajankohdastamme huolimatta, ja sulho kävi heti "tuumasta toimeen" hyvin innokkaasti. Astutus sujui mallikkaasti ja pariskunta viihtyi ns. toisissaan kiinni 40 minuuttia (ikuisuudelta tuntuva 40 min kylmässä/kosteassa maassa istuen ja koiria pidellen, lämpötila n. +8 astetta). Loppu onkin sitten "Korkeemman käres", kuten Väinö Linnan tuntematon sotilaskin on todennut. Ja niinhän se kai aina on elävässä elämässä. Katarina on hyvin kokenut näissä asioissa ja hän kertoikin nähneensä monenlaisia astutuksia ja monenlaisia lopputuloksia ja variaatioita ajankohdan ja nartun/uroksen suhteen progutestin kanssa ja ilman - jokainen tapaus on ollut yksilöllinen. Siispä matkan lopullinen tulos selviää vasta uä-tutkimuksen jälkeen muutaman viikon kuluttua. Katarinalle lankeaa suuri kiitos matkan onnistumisesta. Koska saavuimme Antjen ja minun majapaikkaan sen jo sulkeuduttua, Katarina oli käynyt hakemassa hotellin avaimen päivällä ja saattoi meidät sinne yöllä näyttäen huoneemme ja muut tilat. Tässä vaiheessa (n. klo 1 yöllä Ruotsin aikaa) olin aivan "jäässä" maassa istumisesta ja lopen väsynyt pitkästä matkasta sekä kaikesta jännityksestä kääriytyessäni lopulta lämpimään makuupussiini Antje vieressäni nukkumaan. Majapaikkamme oli oikeammin hostelli (kuva), mutta erittäin siisti, uudehko mukava hostelli, joka oli osa paikkakunnan laajaa urheilu- ja vapaa-ajan keskusta. Pikku yksiöstämme oli suora yhteys upeille metsä- ja lenkkipoluille, ja teimmekin Antjen kanssa pari pitkää metsälenkkiä matkustamisen vastapainoksi. Hostelli oli kuin rivitalo, ja jokaisesta huoneesta oli suora yhteys omalle pikku pihalle. Hostellin lähietäisyydellä olevat upeat urheilukentät ja uimahalli sijaitsivat aivan vieressä kuten myös liikunta- ja urheilupainotteinen koulu.

Paluumatkalle lähdimme jo aiottua aiemmin, eli eilen. Paluumatkan vaihdossa ei ollut mitään ongelmia, eli saimme helposti varattua B-hytin ja autopaikan (tosin varasin/vaihdoin matkan jo edellispäivän aamuna enkä muutamaa tuntia ennen lähtöä kuten maanantaina). Laivalla kyselin informaatiopisteestä syytä siihen, miksi juuri maanantai-ilta oli niin loppuun myyty. Eivät osanneet sanoa selvää syytä, mutta arvelivat mm. isojen työporukoiden palaavan Ruotsista ja Euroopasta kotiin näihin aikoihin, eurooppalaisten elokuun lomien jatkuvan matkustelun merkeissä hyvien säiden myötä, Ruotsissa tai jossain muussa maassa olleen jonkin suuremman tapahtuman jne. Kotimatkalla katselinkin autohallissa kanssamatkustajien rekisterikilpiä; paljon oli tulossa myös torstaina Suomeen päin saksalaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia ja venäläisiä matkustajia. Paluumatkalla pysähdyimme usein Antjen kanssa levähtämään, koska ajelimme ilman mitään kiirettä. Löysimme mm. erään erittäin mukavan taukopaikan, joka oli lisäksi aidattu niin, että Antje saattoi kirmailla vapaana. Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin onnistunut ja antoisa. Lisää tämän matkan tiimoilta jonkin ajan kuluttua, kun tiedetään onko Antje kantavana. Siihen mennessä saan tsekattua loputkin kuvat, mm. komeasta Elton-pojasta.

Tänä aamuna kotiin palatessamme kuulimme, että pikku kylässämme oli eletty myös jännittäviä hetkiä. Mies oli eilen illalla ihmetellyt, kun Kissmo ja etenkin Muske alkoivat äkisti käyttäytymään levottomasti. Muske kuljeskeli hyvin huolestuneesti huoneesta toiseen kuulostellen ja nuuhkien ilmaa. Lopulta mies oli mennyt ulos katsomaan mikä on hätänä, ja sielläpä olikin naapuritalomme terassi ilmiliekeissä. Mies kertoi juosseensa välittömästi sammuttamaan paloa puutarhaletkun ja vesisangon kanssa, samalla hakaten ikkunoita ja huutaen saadakseen asukkaan ulos. Pihalla oleva auto kertoi, että omistaja oli sisällä. Ovikellon soittoon naapuri ei ollut reagoinut. Naapurukset saivatkin lopulta palon sammutettua, mutta oma siippani halusi kuitenkin kutsua vielä varmuudeksi palokunnan paikalle. Erikoisyksikkö ampulanssi mukaan lukien tuli nopeasti tekemään lopputyöt. He kuvasivat lämpökameralla paloalueen tarkasti, ja talon uumenista löytyikin paljon lisää kyteviä palopesäkkeitä. Nyt on naapurin talosta ko. alueelta revitty seinäpaneelitkin pois ja tulipalon haju tulee vieläkin meille asti. Palo oli ilmeisesti saanut alkunsa huolimattomasta tupakoinnista terassilla, ja paloa edesauttoi kova tuuli. Asukas nukkui sisällä, joten tässä olisi voinut käydä pahemminkin. Kujalla, jossa asumme, on kolme omakotitaloa peräkkäin. Jos oikein huonosti olisi käynyt, olisi palo voinut levitä tuulisellä säällä nopeasti terassilta pensasaitoja pitkin myös muihin taloihin. Mies on saanut vielä tänään muiltakin naapureilta kiitosta toiminnastaan. Myös palopäällikkö kehui ripeää toimintaa. Mutta varsinaiseksi palokoiraksi osoittautui Muske:))