Ollako vai eikö olla?

Onnellisia lehmiä biodynaamisesti viljellyllä tilalla

Otsikossa mainittu kysymys pyörii varmasti lähes kaikkien pentuetta odottavien mielessä päivästä toiseen, ennen kuin tiineys lopullisesti varmistuu ultrassa. Itsekin olen päivittäin tarkkaillut Antjessa tapahtuvia muutoksia, enkä tosiaankaan voi varmasti vielä sanoa tällä kokemuksella onko pentuja tulossa vai ei. Antjella ei ole ollut yleensä juoksujen jälkeen minkäänlaisia valeraskauden merkkejä; juoksut ovat tulleet ja menneet, ja koira on ollut juoksujen jälkeen kuten ennenkin. Tällä kertaa ensimmäinen merkki "jostakin" ilmaantui jo melko varhain astutuksen jälkeen. Antje on itsenäinen koira, joka on kolmen ja puolen elinvuotensa aikana aina tykännut nukkua omassa rauhassaan yöt, joko olohuoneessa tai ns. vierashuoneessamme. Eräänä aamuna heräsin siihen, että tyynylläni oli pieni, karvainen pää. Antjehan se siinä nukkui ja on nukkunut siitä lähtien joka yö tuhisten tyytyväisenä! Antjesta on myös tullut hyvin lempeä ja pehmeän oloinen koira. Tuntuu, kuin se oli jotenkin onnellisempi kuin ennen ja "nauraa" kooikerille ominaista naurua koko ajan. Yleensä se on Muske, joka nuolee Antjen korvat ym. paikat ystävällisesti. Nykyisin Antje hakeutuu herkästi "hoitamaan" Muskea ja Kissmoa. Tänäkin aamuna Kissmo katsoi hyvin hölmistyneesti meitä kuin kysyen "Mitä ihmettä tuo tyttö nyt hänelle tekee?", Antjen jatkaessa hyvin lempeästi Kissmon nuolemista kyhnäten sen vieressä. Hetken kuluttua Kissmo siirtyi varmuuden vuoksi hieman kauemmaksi katsoen Antjea tarkasti ja hyvin, hyvin epäilevän näköisenä:)) Kovasti Antje myös kerjää hellyydenosoituksia meiltä ihmiskavereilta ja nauttii suunnattomasti rapsutteluista ja sylissä istumisesta ja siitä, kun sille juttelee. Toiseksi, Antje söisi kuin hevonen, jos se olisi mahdollista. En toivo Antjen turhaan lihovan, ja olenkin pitänyt ruoka-annokset toistaiseksi täsmälleen saman suuruisina kuin ennenkin. Tytöllä tuntuu olevan jatkuva nälkä, ja kun ruokaa se ei saa omasta mielestään tarpeeksi, se syö ruohoa pihalla! Ei siten kuin koirat yleensä - silloin tällöin- vaan märehtii kuten lehmät, melko suuria määriä siis, päivittäin!? Kolmas "poikkeava asia" näkyy turkissa kropan molemmin puolin (suunnilleen kohdun tasolla), joihin kohtiin turkkiin on muodostunut n. 15 cm:n pituiset vanat. Näissä kohdissa turkki on noussut hassusti pystyyn ja sojottaa sivuille!

Vaikea sanoa siis vielä mitään varmaa tiineydestä, mutta varmaa ovat kuitenkin nämä eriskummalliset muutokset käyttäytymisessä. Yleensä olen osannut ns. lukea koiriani, joten em. seikat ovat pistäneet silmään. Toki voi olla niinkin, että sitä näkee mitä toivoo ja haluaa:))

Astutuksesta on nyt kulunut (vasta) kaksi viikkoa, joten Antjen 3. (mahdollinen) tiineysviikko alkaa siis tänään. Viikon kuluttua voin jo olla viisaampi - tai sitten en. Onneksi ultraäänitutkimukseen on enää aikaa kaksi viikkoa. Sen jälkeen ei tarvitse enää arvailla, Antje joko on tiinenä tai sitten ei. Päätin kuitenkin pitää täällä blogissani jonkinlaista pentuepäiväkirjaa toistaiseksi viikoittain. On hauska sitten myöhemmin (tai tulevien pentueiden odotusten ollessa ajankohtaisia) katsoa ja vertailla, onko samoja merkkejä olemassa, vai onko kaikki ollut sittenkin vain omaa mielikuvitusta ja toiveajattelua? Koska koira on kuitenkin astutettu onnistuneesti, toivoa aina on. Etenkin, kun eläinlääkäri sanoi viime viikolla hakiessamme herpes-rokotetta varotoimenpiteenä, että ehdimme Ruotsiin kaikesta hermoilusta huolimatta täsmälleen sopivana ajankohtana laskettuna ovulaatiosta, joka oli progu-testin perusteella tapahtunut aikaisintaan sunnuntaina.

Eilen, sunnuntaina meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Tampereen lähellä, Raikussa sijaitsevaan Rekolan Biodynaamiseen Maatilaan . Mukaan tälle reissulle otimme ainoastaan Musken, jotta nuori neiti saisi hieman uusia kokemuksia ja henkilökohtaista huomiotakin etenkin nyt, kun kaikki tuntuu pyörivän ainakin jonkin aikaa Antjen tiineyden ympärillä. Muske ihmettelikin kuono täristen ja silmät ynpyriäisenä komeita, tyytyväisiä ja onnellisen näköisiä lehmiä, kuin myös sonneja, ja olisi mielellään kirmaillut suurella tilalla vapaana. Valitettavasti en oikein luottanut Musken arvostelukykyyn tässä asiassa, ja etenkin sonnit olivat varmaan kanssani samaa mieltä. Kokemus oli kaikenkaikkiaan ainutlaatuinen ja vastaanotto lämmin; saimme paljon uutta tietoa puhtaan ravinnon tuottamisesta, maanviljelyksestä yleensä, tilan ja karjan hoidosta, yhteisöllisistä tilalla järjestettävistä tapahtumista jne. Samalla nautimme upeasta, perisuomalaisesta maalaismiljööstä järvimaisemineen, jota maisemaa ei oltu väkipakoin muokattu, sekä erittäin maittavasta lounaasta! Kun on kerran maistanut biodynaamisesti viljeltyjä tomaatteja, porkkanoita, kurkkua, kaalia ym. tuotteita, voi konkreettisesti havaita eron biodynaamisen tilan/sen tuotannon ja ns. tehomaatalouden välillä. Edellä mainitut vihannekset oikeasti maistuvat joltakin, ja mm. tomaatit, porkkanat, kurkut ym. olivat muhkeita ja tuoreudessaan suorastaan suussa sulavan herkullisia verrattuna perinteisiin, kaupasta ostettuihin vastaaviin tuotteisiin. Kuvassa biodynaamisella maatilalla asustelevia onnellisia lehmiä, ei siis lypsykarjaa:))