Päivät ovat kuluneet hyvin helteisissä merkeissä ja siksi myös laiskanlaisesti, niin koirilla kuin meillä muillakin. Eilen olimme kuitenkin Antjen kanssa Eila Honkasen näyttelytreeneissä yksityistunnilla verestämässä vähän muistia, koska melkein pari kuukautta on mennyt laiskotellessa. Ja hyvinhän se Antjelta sujui Eilan hyvällä opastuksella! Eilalta olen saanut koirien käytösneuvojan ominaisuudessa myös hyviä vinkkejä siitä, miten uusi pentu parhaiten sopeutetaan laumaan. Eilalle ja Jussille kiitos myös upeista kuvista! Laitan sivuilleni niistä muutaman, kunhan saan kaikki kuvat katsottua.
Pari päivää sitten uimamasterimme Inka järjesti meille aikamoisen yllätyksen. Isäntä ja koirat lähtivät ennen iltaruokailua tavanomaiselle uintireissulle tuskastuttavan kuuman päivän jälkeen. Itse jäin laiskottelemaan kotiin. Tunnin kuluttua ovellemme koputettiin, ja Inkahan se siellä iloisesti istui näyttäen sanovan "Täältä minä nyt sitten tulin!". Pelästyin tietenkin tätä märkää, mutta iloista näkyä, koska isäntää, Antjea ja Kissmoa ei näkynyt missään. Jonkin aikaa odoteltuani lähdin heitä etsimään, sillä pelkäsin jotain ikävää sattuneen (miehellä ei tietenkään ollut puhelinta mukana!?). Sillä aikaa isäntä oli ehtinyt toista reittiä kotiin etsittyään Inkaa melkein tunnin. Uintireissu oli sujunut kuten ennenkin, mutta isännän pulahtaessa hetkeksi itsekin veteen oli Inka kadonnut. Tätä ei ole tapahtunut koskaan ennen, eikä rannalla tapahtunut nytkään mitään erikoista. Inka oli vain jostain syystä päättänyt lähteä kotiin oman mammansa luo. Rannalta on meille kotiin matkaa n. 3-4 km metsän läpi, mutta yksi melko vilkasliikenteinen tie täytyy ylittää. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta pitkään pohdimme mitä mahtoi Inkan päässä liikkua, kun moisen tempauksen teki. Kaikkea hassua tuli mieleeni joistakin sankarikoira-elokuvista, kuten "luuliko" Inka, että isäntä tarvitsee apua, kun hävisi kauas rannasta uidessaan (aikaisemmin tällä paikalla vain koirat ovat uineet)? Luultavammin Inka toimi vain vaistonvaraisesti olettaen isännän lähteneen kotiin, koska häntä ei näkynyt rannalla, kuten tavallisesti? Vai oliko syy sittenkin konkreettisempi kuten se, että Inkan ilmestyessä kotiovellemme, oli täsmälleen koirien ruoka-aika, joka vain tänä päivänä uhkasi venyä hieman pitkäksi? Inka on nimittäin erittäin tarkka kaikista rutiineista ja pitää näin myös "kiinni kellonajoista" monessa muussakin asiassa. Tämä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, mutta toisaalta, tapahtuneessa oli jotain hyvin "inkamaista" ja siksi niin hellyyttävää, vaikka tapahtumahetkellä kaikki mahdolliset kauhukuvat välähtivätkin mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti